Väsymys

"Kulta.. mä en jaksa enää tänään metriäkään."
Koira ei hyväksynyt. Vielä iltalenkki ja maailman väsynein ihminen kaatu kuuman suihkun kautta peiton alle aivan liian lyhyen hetken ajaksi.
Ensimmäistä kertaa elämässäni itkin, koska olen vain yksinkertaisesti niin väsynyt.
Jalat eivät tunnu jaksavan kantaa tätäkään painoa, mitä on tällä hetkellä 20 kiloa vähemän, kuin 2,5 vuotta sitten. Piilolinssit kuivuvat väsyneisiin silmiin ja käsivarret nostattavat kananlihan pintaan, koska palelen väsymyksen takia.

Taidan rakastaa elämääni liikaa, kun en malta olla elämättä joka sekuntia siitä yhtä täysillä. Pelkään hukkaavani hetken ja siinä hetkessä itseni, jos jään paikoilleni kieltäytyen jostakin. Hetken aikaa kaipaan ajatusta selälläni sängyllä makoilemisesta musiikkia kuunnellen ja koiria rapsutellen, mutta toisaalla kuumottaa ajatus biljardikepeistä ja palloista sinisellä veralla, tai ajatus nauravasta ystävästä terassilla laskevassa auringossa, tai jalkapallosta vierimässä tekonurmea. Oikeastaan ajatus mistä vain, mikä sisältää muita ihmisiä.

Luon itselleni jatkuvasti lisää tekemistä ja mahdollisuuksia viettää aikaa ihanien ihmisten kanssa tutustuen samalla uusiin loistaviin persooniin. Kai sitä joku jossain vaiheessa löytyy rauhoittamaan tätä elämää. Joku, kenen kanssa kotona istuminen yhden illan silloin tällöin voittaisi tarpeen kehittää jälleen yksi projekti lisää, jossa voisi tutustua uusiin ihmisiin.

Kyllähän sitä pirteenä ja reippaana jaksaa pysyä niin kauan, kun liikettä riittää. Kotona tovin alhaalla istuttuaan vasta taitaa tosissaan ymmärtää, ettei ihmisen kroppaa ole luotu tällaiseen rasitukseen. Silti sen seuraavana päivänä tuntuu unohtavan ja taas illalla samaa asiaa miettien päättää vielä kirjoittaa blogitekstin asiasta.

Jokainen teistä tietää muurahaiset. Muurahainen on maailmassa ainoa elävä olento, joka tappaa kirjaimellisesti itsensä työn teolla, koska muutahaiselta puuttuu yksi tunne. Väsymyksen tunne. Muurahaiset voivat polttaa kroppansa loppuun tajuamattaan edes levon tarvetta. Ne ahertavat ja ahertavat taukoamatta, kunnes vaipuvat lepoon ja suuri osa työläisistä kuolee, koska keho ei enää kykene palautumaan päivän rasituksesta.

Joskus tuntuu, kuin olisin muurahainen päivät. painan tunnista toiseen väsymystä tuntematta, mutta pysähtyessäni paikoilleni, tulee se kuuluisa välikuolema.

 Lopulta huoneilmassa leijuva paskan haju herättää minut tekstin maailmasta todellisuuteen. Vielä on jaksettava yksi puristus: Koirien lenkitys. Sen jälkeen voikin tyytyväisenä itseensä painaa pään tyynyyn.
(Vai voiko olla tyytyväinen, jos väsyttää itsensä näin? Pitäisikö aiemmin osata sanoa "ei")