Taas on välissä ehtinyt tapahtua. Läpäisin onnituneesti ensimmäisellä yrittämällä ajokortin teoria-, sekä ajokokeet. Kova tarve ilmeisesti tekee ihmeitä ja pistää laittamaan parastaan.
Inssin ajoin maanantaina, kun keskiviikkona piti jo olla lähdössä aamupäivästä ajelemaan omin neuvoin kohti Lahtea.
Kovasti ihmiset nauroivat kunnianhimoista tavoitettani, mutta hymy herkässä ajelin jo samana iltana "omalla" autollani jo kotia kohti isäni luota.
Lahdessa, tai kuten reissuni opetti: Lahessa, kävin kilpailemassa Suomen ammattiin opiskelevien kulttiirikilpailussa Saku Starsissa. Osallistuin Talent-osioon 10 minutin stand up setilläni. Eihän tuollaisessa kisassa sijoittuminen pään aukomisella ole kovinkaan realistinen ajatus, kun mukana on ilman käsiä seisovia käsilläänseisojia ja muuta yliluonnollista. Vaikka naurun voima olisikin ylivoimainen, mutta ei se silti aisteja huijaaviin taiteisiin verrattuna ole yhtä henkeä salpaava kokemus.
Palaute omasta osiostani oli huikea. Tuomaristossa oli ihmisiä, jotka ymmärsivät lajin päälle ja joista yksi oli myös itse harrastanut lajia. Sain epäilemättä parhaan palautteen, mitä olen ikinä saanut, niin rakentavassa mielessä, kuin oikeita asioita kehuttunakin.
Vertasipa tuomariston naisedustaja minua vielä nais Samiksi! (viitaten Sami Hedbergin tapaan esiintyä ja tehdä juttuja lavalla)
Kilpailussa en voinut sijoittua tuomariston kuultua tekeväni lajia rahasta omalla toiminimelläni. Olen kuulemma "liian ammattilainen".. Mitäpä mahtoivat tuolla tarkoittaa..? Kuitenkin sen verran hyvin esiintymiseni kilpailussa sujui, että pois lähtiessäni hihasta nykäistiin sivummalle ja kysyttiin toiveikkaan kuuloisena, olisinko jäämässä Lahteen mahdollisesti yöksi. Kertoessani suunnitelmistani kääntää auton nokka kohti Tamperetta, muuttuivat ilmeet harmillisiksi ja selityksinä kuulin heidän toiveet saada minut esiintymään kilpailuiden päätösgaalaan.
Kuultuani puitteista, päätin seuraavana aamuna lähteä 5.30 ajelemaan Tampereelta takaisin Lahtea kohti.
Aamulla ennen kahdeksaa Lahti Hallin puitteita katsellessani alkoivat perhoset lennellä mahassani.
Vielä ennen lavalle pääsyä oli vuorossa yksinlaulujen finaalit ja tunnin tauko.
Tauon jälkeen juhlapuhe, jonka aikana juoksin ja hypin ympäri valtavaa bäkkäri tilaa ja koetin saada pääni kasaan. Kylmä hikipisara valui selkärankaani myöden. Kiipesin lavan portaat tärisevin jaloin ottaen mikrofonin käteeni ja laittaen sen päälle. Vielä viisi sekunttia juontajan osuutta jäljellä. Kaikki veri humahti päähäni ja silmissä musteni. Sekunnit kuluivat hitaammin, kuin tunnit liikenneruuhkassa. Lopulta se aika tuli. Kävelin verhoista kirkkaasti valaistulle lavalle savukoneidet tuprujen sekaan ja katsoin 1600 odottavaan silmäparia, jotka hakkasivat käsiään yhteen hullun lailla. Ne nauroivat valmiiksi. Kaikki jännitys katosi ja tilalle tuli vain täydellinen rauhallisuus. Se sisälläni vellonut onnellisuuden tunne oli aivan käsittämätön. Voin kuvitella, kuinka morsian saa saman tunteen kävellessään alttarille ja nähdessään siellä odottamassa olevan maailman rakkaimman ihmisen.
Tervehdin ihmismassaa ja välittömästi minut valtasi tunne, että olisimme kaikki yhdessä ME. Käsittämätön me-henki. Vaikka 1600 ihmistä tuijotti ja odotti ja vaati minulta jotain, koin silti, että he olivat puolellani. yhdeksän minuttia kului nopeammin, kuin ikinä ennen. Taskulampun välähdys valomieheltä merkkasi aikani loppuvan muutaman minutin kuluttua. Vain puolet suunnittelemistani jutuista kerrottuani jouduin raa'alla kädellä päättämään, mikä juttu olisi tajun räjäyttävän hauska loppuhuipennus. Valitsin jutun, joka ei ole pettänyt kertaakaan. Se ei pettänyt taaskaan.
Koko 15 minutin ajan porukka nauroi koko ajan. He aplodeerasivat ja vihelsivät!
Kiitäessäni ja kumartaessani tunsin valtavan lämmön tunteen ja silmäkulmaani vierähti kyynel kiitollisuudesta.
Yleisö taputti ja vihelsi. 1600 ihmistä pitivät minusta. Kaikki juttuni toimivat ja kerroin ne hyvin.
Edelleen muistellessani sitä hetkeä saan kylmiäväreitä.
Loppujuonto sai vuoronsa ja juontajat kävelivät lavalle juttelemaan mukavia. Seisoin lavan reunalla tunnelmoimassa ja lava koordinaattori ojensi mikrofonin käteeni ja antoi luvan mennnä lavalle heti, kun siltä tuntuu. Kävellessäni lavalle tuhannet perhoset lepattivat rennosti koko kropassani. Yleisön huomatessa lavalle tuloni, he alkoivat jälleen taputtaa, huutaa ja vislata. Juttelimme tovin juontaja kaksikon kanssa mukavia Tampereen ja Lahden (Lahen) eroista ja jälleen porukka nauroi vedet silmissä improvisoiduille jutun käänteille.
Veikkaanpa, ettei siinä isossa hallissa ollut sitä lavaa suurempaa mitään muuta, kuin omat tunteeni.
Lavalta poistuttuani aloin täristä. En olisi halunnut sen olevan vielä ohitse. En mistään hinnasta.
Tuleehan noita keikkoja lisää ja saan varmasti vielä monia nauruja, mutta noin isolle massalle esiintyminen ja vielä siinä loistavasti pärjääminen antoivat monta päivää kestävän addrenaliini piikin. Edelleen pilvissä leijuva tunne seuraa taustalla teinpä sitten mitä hyvänsä.
Vaan eipä olisi olut mahdollinen koko jälkimmäisen päivän reissu isolle lavalle, ellei olisi vapaus kulkemiseen auennut maanantaina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti