Meillä on täällä kaksi kieltäytyjää!

Tiedättekö ajatuksen, kun joskus elokuvaa katsellessa tulee tunne, että onneksi tämä ei ole todellisuutta.
Tänään törmäsin ajatukseen, jossa koin eläneeni sen hetken aiemmin, mutta tajusin muutaman sekunnin myöhemmin nähneeni sen jossain elokuvassa. En muista elokuvan nimeä, tai osaa sitä sen paremmin kuvailla, mutta kyseessä oli kohtaus, jossa jokaiselle ihmiselle laitettiin jonkun näköinen tunniste ihoon. Ihmiset jonottivat merkittäväksi lapun kanssa, jossa oli heidän henkilötietonsa.
Joku kuitenkin jonossa päätti kieltäytyä kunniasta ja saman tien vartija alkoi viestiä radiopuhelimella "Kuuleeko FJ79. Meillä on täällä kieltäytyjä!" Paikalle juoksi tainnutuskaasun kanssa muutama henkilö ja hetken kuluttua "kieltäytyjä" heräsi kuulusteluhuoneesta.

Tänä aamuna heräsin tunnin myöhässä tajuamattani uuden kännykän piipityksen olevan herätyskello.
Ajattelin olla panostamatta ulkonäkööni, vaan sitasin hiukset ponihännälle ja silmälasit päähän piilolinssien sijasta. Meikit jäivät samaan pussiin itsetyytyväisyyteni kanssa.
Koululla luokkalaiset kertoivat tänään pidettävistä tietojärjestelmä kuvauksista. Siinä sitten istun tuijottaen tyhjää seinää ja ilmoitan kieltäytyväni. Opettaja toteaa, ettei sellaista mahdollisuutta ole.

Hetken kuluttua jonotamme kirjoittamaan tunniste paperia, johon tulee nimi ja luokkatunnus. Lapun kanssa meitä ohjataan yksitellen istumaan koulun käytävälle sijoitetulle korkealle jakkaralle läpeensä kyllästymeen media-assistentti opiskelijan kameran eteen. Tilanne oli kaiken kaikkiaan, kuin keksitysleirille marssitus tilaisuudesta, tai vankilaan marssittamisesta. Puuttui vain oranssit haalarit. Opiskelija nappaa kuvan yhden softbox valaisimen valovoimalla katsomatta kertaakaan kameraan. Lopputuloksesta ei tienyt kukaan, oliko silmät kinni, auki, vai kierossa, saati osuiko se pää nyt kuvan ylä- vai alareunaan.

Kuuntelimme kahden opettajan keskustelua, joista toinen oli hetkeä aiemmin kiiruhtanut paikalle äänessään pelon sekaista skuuppi-henkeä. Saatte varmasti päähänne mielikuvan tuosta olotilasta varmasti ajattelemalla teiniä, joka juoksee kertomaan luokkakavereilleen jonkun toisen opiskelijan heittäneen opettajaa mädällä tomaatilla.
Paikalle tulleen opettajan ja kuvausta valvovan opettajan keskustelun kulku oli suurin piirtein näin:
"Kuvittele! Meillä oli täällä tänään kaksi kieltäytyjää!"
"Eipä ole missään muualla ollut kieltäytyjiä, kuin tässä toimipisteessä.."

Katseemme kohtasivat oman ryhmänohjaajan kanssa ja molemmat naurahdimme huomaamatta. Ryhmänohjaajani puuttui edelliseen keskustelun toteamalla: "No itseasiassa.. taitaa mullakin tässä olla kaks kieltäytyjää.."

Se pysähtynyt hetki siinä koulun käytävällä oli käsin tunnettavissa. Sekunneissa toinen meistä vietiin erilliseen huoneeseen. Ovi suljettiin perästä ja kysymykseenkään ei tullut mahdollisuus, että olisimme yhtä aikaa voineet mennä keskustelemaan asiasta.
Tilanne oli kuin suoraan elokuvista. Johtavaa valtaa kritisoiva yksilö viedään koppiin, josta hän joko palaa alistettuna, myöntyneenä zombiena, tai hän ei palaa ollenkaan.
Huoneesta tultuaan luokkatoverini kertoi kuvausten olevan jollakin tavoin liitännäisiä koulun turvallisuuteen. Ellemme suostu kuviin, olemme koululle turvallisuusuhka. Häntä jopa uhattiin sillä, ettei hän tule valmistumaan tästä oppilaitoksesta, ellei hän suostu kuvattavaksi.

Missään vaiheessa kysymyksistä huolimatta emme saaneet tietää, mihin kaikkialle kyseisiä kuvia tultaisiin käyttämään. Jotain ympäripyöreää mumistiin henkilökorteista työharjoitteluun. Ilman korttia ei kuulemma tänä vuonna kenelläkään ole asiaa yrityksiin.
Soitin tietenkin tästä pikkuveljelleni, hän kun tällä hetkellä on suorittamassa työharjoittelua yrityksessä, eikä ennen harjoittelun alkua ehtinyt kyseisessä kuvauksessa käydä, eikä näin ollen omista Tredun henkilökorttia.

Herää vain kysymys, miksi emme saa tietää, missä valokuviamme käytetään?
Miksi meille ei voida tai osata perustella tämän paremmin kuvaustarvetta?
Mihin jäi yksityisyydensuoja?
Mitä ihmettä täällä tapahtuu?

Ehdotimme myös, että toimittaisimme passikuvamme koulun käyttöön. Tämä järjestely ei käynyt. Kuva tuli ehdottomasti olla otettu tuossa kyseisessä penkissä koulun käytävällä, kaikkien mahdollisten vialla olevan olosuhteiden vallitessa.

Ilman tätä kuvaa emme siis voi valmistua koulusta. Valmistumiseen edellyttävät kohdat opintosuunnitelmassa eivät anna vihiäkään valokuvattavana olemisesta. Minkään kurssin alla ei lue moista pakotetta.

Mitähän seuraavaksi? Sormenjäljet ja DNA tunnisteet?
Samanlaisia tarinoita on levinnyt tänään ympäri internettiä. Näissä tarinoisaa aiempinä vuosina opiskelijoille on sanottu olevan laitonta pakottaa ketään tämän kalaisiin kuviin. Mikähän laki tätä vuotta varten on muutettu, jotta nyt on oikeus marssittaa pidätyskuviin vastentahtoisia täysi-ikäisiä ihmisiä.
Siis byrokratiaa ja laittomia uhkauksia.

Kuvausten jälkeen tilanteesta tuohtuneena marssimme koulun ruokalaan, koska niinhän sitä sanotaan, että hyvä ruoka, parempi mieli.
Lapoin lautaselleni salaattia jääden tuijottamaan sitä kasaa epäuskoinen hymy huulillani. KYLLÄ. Tänään voi vielä joku asia mennä pieleeen. Pääsin käyttämään kuuluisaa lausetta: "Keittäjä, salaatissani on kärpänen!"
Sillä lautasellani komeili jalat eri ilmansuuntiin vinksottaen siivet levällään oleva kärpäsen raato.

Missä nyt oli se byrokratia ja EU, joka kieltäisi tämän tasoisen ruoan tarjoilun??


Oletteko mahdollisesti nähneet elokuvan W.A.L.L.E.? Älkää taistelko hallitsevaa automatiikkaa vastaan, vaan alistukaa kiltisti.