Haaveet kaatuu, niitä nostaa en halua

Tiedättekö, kun joskus haluaa jotain oikein kovasti ja itkee ja tappelee saavuttaakseen sen, mistä unelmoi. Silloin tulee keksittyä kaikki mahdolliset kiertotiet ja sivuväylät saavuttaa tuo tavoite.
Tajusin viimeyönä katsottuani ensin kahden edeltävän keuhkokuumeesta kärsityn päivän aikana pitkälle toistakymmentä elokuvaa, etten haluakaan olla näyttelijä.
Haave, jota mä oon aina pitänyt kaikkein tärkeimpänä ja tavoitelluimpana asiana elämässäni. Tajusin, minkä takia olen sitä halunnut ja miksi siihen pyrkinyt ja yhtäkkiä koko haave tuntuikin pienen tytön prinsessaleikeiltä.
Näyttelijäntyö.
Olen kokeillut lavalla useampaa tapaa olla. Niin perinteistä teatterinäyttelemistä, kuin stad up komiikkaa. Eivät ne kuitenkaan ole sitä, mitä unelmani on ollut. Unelmaani on ollut elokuvanäytteleminen. Elokuvaa katsellessa näen näyttelijän ja kuvittelen ajatukset hänen päässään, enkä roolihahmoa ihmisenä, joka olisi todellinen. Se todellinen ihminen sen roolihahmon kuuluisi olla katsojan silmissä.
Taisin kuitenkin päästää irti tästä unelmasta. Älkää käsittäkö väärin! Edelleen, jos työskentely tuolle alalle jotain kautta näyttää mahdolliselta realistisesti ajateltuna, menen varmasti pää kolmantena jalkana. En vain enää jaksa jahdata tuota unelmaa tyhmän päättäväisesti jokaista lahoa porrasta käyttäen.

Halusin olla näyttelijä
Elää juonen käänteissä
Jahdata "happily ever afteria"
Kunnes tajusin, ettei se ole elämää
Vaan jonkun kirjoittamaa sanahelinää
Ei oikeaa elämää voi sepittää
Ei juonen käänteitä ennalta kehittää
Voit sä toki elämää esittää
Ei se vaan johda lopulta mihinkään
Töistä pitäis päivittäin arkeen palata
Ja se olis sit sitä tuttua samaa harmaata
Ei lentokoneiden jahtaamista
Tai lopussa nörtin ja suositun rakastumista
Se on vain jonkun toisen hölmön unelmaa
Joka elää omissa haavekuvissaan
Rakentelee pilvilinnojaan
Koettaen saada prinssin rakastumaan
Ei elämässä ole taustamusiikkia
Ei lopputekstejä tai tunnuksia
Ei takaumia tai hidastuksia
Oikeaa elämää ei voi kelata
Takaisin hyviin hetkiin palata
Niissä pehmeästi kellua
Ja kaikki ikävä vain ohi kelata
Täytyy elää jokainen piiru
Piirtää veteen sen katoava viiru
Sen pysyvyys on olematon
Ei vedenpinta silti ole koskematon
Joku sen nähnyt muistaa sen
Jokaisen pienen hennon väreen
Ei elämäsi luo mereen myrskyjä
Jää vain veden pinta mykistyvä
Joskus usvaverho peittää veden
Kadottaa sen tumman suolaisen syvyyden
Jää jäljelle pieni ontto ihminen
joka on kadottanut sielun yhteyden

Kadottanut oman sydämen
Maailmaan mielikuvitus tarinoiden