perjantai 13. heinäkuuta 2012

Saako rakkaudestakin KELA korvauksia?

Toisena hetkenä on maansa myynyt ja rahansa juonut olo ja hetken päästä (no edelleen rahaton, mutta) tuntuu, että omistais koko maailman ja kaikki ihanat asiat siinä!

Helmikuussa leikattu ranne paljasti muutamia pahanlaatuisia syöpäkasvaimia ja lopputuloksena todettiin niiden olevan imusolmukkeiden kautta levinneitä keuhkosyövän etäpesäkkeitä.
Lääkäri totesi sen olevan pitkällä, koska on ranteisiin asti levinnyt ja en saanut lypsettyä mitään ennustetta hänestä ulos.lopulta aloin veikkailla ja lääkäri kaikessa hiljaisuudessa totesi mun olevan oikeassa viiden vuoden kohdilla.

Viiden vuoden ennusteen kanssa aloin elään joka päivän kun viimeseni. Sitä on jatkunut nyt noin puolen vuoden ajan ja olen saanut huomata olevani tähän puoleen vuoteen elämässäni tyytyväisempi, kuin mihinkään muuhun, mitä muistan koskaan tehneeni.

Tietenkin ns "pelko perseessä" koko ajan siitä, kuinka sairaus etenee ja missä mennään, kun ei kukaan mistään mitään tuntunut tietävän, mutta silti kaikkeen kaiken sata prosenttisesti panostaen, jotta ehtii tehdä kaiken, mitä vielä haluaa.

Olen tajunnut, että mun olis pitänyt elää näin jo 20 vuotta, eikä alottaa vasta nyt. Ja itseasiassa alitajuntaisesti kai kirjoitan tätä tekstiä muistutukseksi itselleni muutamien vuosien päähän.


Tänään siis sain puhelun lääkäriltä, joka tutki asiaani ja hän oli kahden muun lääkärin ja patologin kanssa tutkinyt keuhkojeni negatiiviröntgen kuvia ja nyt siis näyttäisi siltä, että neljä suurinta kasvainta on mystisesti vain kadonnut jonnekin! Niitä vain ei enää ole. Hävinnyt. Mennyt pois.
Mihinkään hoitoihin siis en ole vielä mennyt, osittain siitä syystä, etteivät lääkärit vielä ole saaneet sanottua, millaisia hoitoja kannattaisi aloittaa, ja osittain siitä syystä, että ne hoidot pelottaa mua enemmän, kuin itse sairaus ja sen seuraamukset.
Lääkärin sanojen mukaan, jos hoidot olisi aloitettu, ei kroppani välttämättä olisi alkanut taistella itse syöpäsoluja vastaan!

Noin yksi miljardista, siis 1 : 1 000 000 000, ihmisestä maapallolla pystyy parantumaan syövästä täysin ilman hoitoja vain kehon omalla toiminnalla. Se on käsittämättömän pieni luku. Nyt mun kroppani on alkanut pyrkiin tähän lukuun sisälle! Toivottavasti se ei jätä projektiaan kesken.

Lääkäri mietti ja ihmetteli tätä tapausta ja kysyi multa, onko mun elämässä muuttunut joku asia radikaalisti nyt puolen vuoden sisään. Joku asia, mikä saattaisi muuttaa mun kehon kemiallisia tasapainoja. Ehdotti ja kyseli, olisinko mahdollisesti rakastunut.
vastasin myöntävästi. Vastasin olevani rakastunut työhöni. Lääkäri sanoi seruraavan lauseensa olevan mulle resepti, jota mun pitää ehdottomasti noudattaa. "Rakastu nyt äkkiä lisää! Hanki vaikka joku harrastus tai koiranpentu tai joitan!"
Niin kukahan tietää mitä tollanen lääkitys maksaa? Ja ennen kaikkee, saako siitä KELA korvauksia?

Eli "opetuksena" tässä tekstissä:

1. Älä ole tyhmä ja ala elää elämääsi vasta sitten, kun tiedät sen kohta olevan ohi. Elä elämääsi, kun tiedät sitä vielä olevan jäljellä!
 2. Muista rakastaa, niin se saattaa oikeesti pidentää elämää!


Mäkin aion jatkaa tätä elämääni vielä pitkään ja samalla lailla, kuin tän puoli vuotta viimeisiä päiviäni!

Tän jatkoajan aion voittaa!

4 kommenttia:

  1. Syöpä jutut on aina niin kamalia. Ne on niin helvetin salakavaliakin. Tykkään tästä tekstistä, tämä voisi itse kullekkin toimia todellisena elämän ohje nuorana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän nää pysäyttää, mutta suurinosa diagnoosin saaneista lopettaa elämisen siihen ja hautautuu himaan sohvan nurkkaan, vaikka monta vuotta vois vielä olla edessä.
      Kaikkeni oon tehny etten sinne vajoo! Nyt alkaa pikkuhiljaa hymyileen taas tulevaisuuden näkymät. Kiitti! :)

      Poista
  2. Mua hiukan ihmetyttää, miten oot voinu olla puoli vuotta ilman hoitoja noinkin vakavassa tilanteessa? Omassa lähipiirissä on ollut jonkin verran syöpää, ja aina pointti on ollut vaan saada hoitoa äkkiä. Sytostaattien tehon näkee lähinnä käytännössä, eikä niissä sädehoidoissa taida hirveitä eroja olla.

    Mun äidillä oli laajalle levinnyt imusolmukesyöpä, ja se sai hoitoa muutamissa viikoissa, vaikkei edes mitään noin tarkooja ennusteita oltu tehty.

    Kannattaa kyseenalaistaa vähän ton lääkärin toimia, jos ei saa puoleen vuoteen ehdotettua mitään hoitoa vakavasti sairaalle ihmiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isona tekijänä siihen, etten oo saanu hoitoo on se, että oon niistä ite kieltäytynyt. Syynä se, että lääkäreiden mukaan tää on jotenkin hankala määrittää, mikä on ja hoito tarjouksen on ollu että "voitais kokeilla..." Niin en oo lähteny kokeiluihin mukaan.. mulla on ollu fyysisesti tosi hyvä olo ja en oo kokenu itteeni sairaaks.. Ajattelin lähinnä, että siinä vaiheessa, kun se alkaa vaikuttaa mun oloon ja näkyyn, niin on tosi kyseessä ja parempi suostua.

      Se on siis kuulemma ollu toistuvasti "lepotilassa", eli olla möllötelly vaan siellä ilman leviämistä ja siks ollaan uskallettu kattella mitä tapahtuu. (tietty koko ajan seurattu magneeteilla tilannetta aktiivisesti ja jos ois lähtenyt pahaan suuntaan, niin ois 'pakotettu' hoitoihin.

      Poista