keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Epäsoveliaat ajatukset








"Hyi! Älä ajattele tollasia!" Sanoi äiti linja-autossa pienelle pojalleen, kun poika kysyi äidiltä, mitä tapahtuisi, jos hän jäisi bussin alle ja aivot tippuisivat pois päästä. Sittenkö hänestä tulisi ajattelematon.
Äidin vastaus pojalle sai mut hymyilemään ja miettimään, mitä kaikkea muuta tässä maailmassa ihminen ei saisi ajatella yhteiskunnan yleisesti soveliaaksi katsoman ajatusmallin mukaan.

Tietyt tapahtumat laittaa ihmisen miettimään raskaitakin asioita. Välillä sellasiakin, joita ei ole 'soveliasta' miettiä. Asioita, joita yhteiskunta kavahtaa kuulla jonkun ajattelevan.
Tänään rakkaan ystäväni luona suklaakakkua ja punaviiniä nautiskellessa ja leffaa katsellessa ajauduttiin miettimään kuolemaa ja hautajaisia. Ei me mietitty niitä asioita sillälailla synkisteleen ja myrtsisti. Me vaan renosti juteltiin minkälaisista hautajaisista pidettäisiin ja mistä ei.
Mun kauhukuva omista hautajaisista tuli mieleen synkkänä sykyisenä hämäränä iltana, kun mustiin kaapuihin pukeutuneet kymmenkunta hiljaista hahmoa laahustaa harsot silmillä nyyhkyttäen hämärässä puista tippuvien ruskeiden lehtien ja hyytävän vesisateen keskellä kohti hautausmaan keskellä olevaa pientä valkoista kappelia, jossa vakavamielinen pastori seisoo arkun vieressä mustakantinen iso virsikirja käsissään toivottaen lähimmät omaiset teervetulleiksi tähän pienimuotoiseen suruhetkeen. Isojen valkoisten kynttilöiden valittaessa steariinia pitkin varsiaan porukka laulaisi maan korvessa kulkevi lapsosen tie urkujen soidessa taustalla väsyneesti ja tukahtuneesti.

Suunnittelin siis omat hautajaiseni. Mä en halua, että ihmiset kokoontuu itkeen sitä, että mä lähdin. Haluan, että ihmiset kokoontuu elään hetken sitä elämää, jota mä elin. Tai siis vielä elän. Vahvasti!

Mun hautajaisissa pappi ei saisi jäykistellä. Sen vakanssin antaisin Johannes Melanderille. Muistopuhetta en haluaisi pitävän kenenkään ystävän, jonka kanssa olen eniten viettänyt aikaa, koska kuitenkin jokainen näistä ihmisistä sortuisi vässyttämään ja surkutteleman (ainakin ajatuksissaan). Muistopuheen näissä juhlissa pitäisi Tomi Haustola.

Kenenkään en haluaisi pukevan päälleen mustaa. Paitsi bändipaidat tietyiltä ihmisiltä olisi sallittuja. Pukukoodina olisi värikästä, värikästä värikästä. Miehillä vähän värittömämpikin olisi sallittu, jos vaan olisi bileillan tuntua vaatteissa.

Itse kuoppaaminen olisi todella nopea ja reipas 'ämmä kuappaan ja menoks' -juttu, jonka jälkeen kaikki siirtyisi elämään sitä mun elämää ttt-klubille. (Se on paikkana huikean mukava.)
 

 Siellä iltaa juontaisi Olli Siiki. Ensimmäisenä lavalle kiipeäisi Teemu Vesterinen. Teemua seuraisi Jape Grönroos, Tommi Mujunen ja illan stand up osuuden päättäisi Jussi Simola.
Teemun haluaisin paikalle, koska ilman häntä, olisin tällä hetkellä ehkä erittäin erilainen ihminen. Jape on muuten vaan todella tärkeä ja joka kerralla Japen ollessa lavalla, mä pääsen itseni kanssa eteen päin enemmän ja enemmän. En osaa selittää sitä, mutta oudolla tavalla aina kun näen Japen lavalla, niin tunnen sen rauhottavan mun omaa presenssiä jatkossa. Tommi olisi ehdoton paikalla olija, koska sen positiivisempaa ja empaattisempaa ihmistä en tällä hetkellä mieleeni saa (Samaa viivaa suttaa Susanne Jäminki). Ja Jussi. Parhaan stand up keikan ikinä keneltäkään livenä nähneenä mun kunnioitus Jussia kohtaan koomikkona nousi (entisestään) pilviin. Jussille vaan pitäisi juottaa punaviiniä jonkun verran illan mittaan saadaksemme rennoimman seurapiirimiehen esille.

Mun elämä -ilta jatkuis musiikilla ja siivillä. Siivet tilattaisiin Siipi Weikoilta. Valkosipulidippiä ja porkkanoita mukana. Susulle selleriä.
Musiikista vastais Marko Meronen ja Vesa Holmala. Akustisena. Biisilistan pakollisina olis maailma on sun, posteljooni, I don't wanna be. Loput valinnoista olisi Mertin ja Veskun omaa valintaa. Pojat sais soittaa niin kauan, kun jaksavat.

Mä haluaisin niihin juhliin kukkia, kukkia ja kukkia. Ei vietäisi niitä sinne multakummulle lakastuun, vaan tuotaisiin ne juhlien keskelle pöytiin ja lavan reunuksille ym. Multakummulle saisi jättää korkeintaan kaksi valkoista ruusua. Ei yhtä, koska sinä iltana ei kukaan saisi olla yksin.


Leppoisaa jutustelua ja rentoa oleilua ja viiniä. Tietysti lonkeroo ja oluttakin, mutta vasta sitten, kun on oltu fiinejä ja nättejä/komeita. Juuri ennen - ei kotiin - lähdön aikaa Pojat ottaisivat vielä kitarat esille kerran ja soittaisivat tears in heavenin. Biisin aikana olisi ainoa luvallinen hetki tirauttaa yksi kyynel.

Loppu illan Teemu, Jape, Tommi ja Jussi istuisivat Susun kanssa Teerenpelissä ja mukaan saisivat ottaa Ollin ja Johanneksenkin, jos haluaisivat. Eihän se mua ois haitannut.

Muut juhlisivat ja tanssisivat.

Kutsu juhliin olisi avoin. Kaikki, jotka tunsivat mut, tai luulivat tuntevansa, saisivat tulla paikalle.





 Tän blogin tarkotus siis on olla musitiinpanoja mun elämästä ja ajatuksia, joiden avulla saatan joskus pystyä olla vielä pikkusen parempi ihminen.

Epäsoveliaat ajatukset tuli tänään mieleen eilen bussissa kuullun äiti-poika -keskustelun siivittämänä ja tänään teema jatkui hautajais keskustelulla.

Mielestäni se vaan on hassua, että tiettyjä asioita ei saisi ajatella.
Olenkin siis huomannut, että heti, kun joku asia laitetaan tabu-listalle, sen ajattelemisesta pitäisi tulla automaattisesti syyllinen olo ja pakokauhu. Ellei näin käy, on päässäsi jotain vikaa ja tarvitset psykologista apua. Nopeasti.

Mä itse nautin kauhukuvien maalailusta ajatuksissani ja pienien novellien kirjoittamisesta niistä ajatuksista, mitä päähän pälkähtää ja mitkä ovat liian voimakkaita ajatellakseni ne omalle kohdalleni. Se, että saan purkaa kaiken negatiivisen paperille, helpottaa huomattavasti sitä, että jaksaa hymyillä ihmisille.
Pieni ilkeä ajatus ohitseni kävelevästä pyöreästä naisesta, joka on ahtanut itsensä kokoa liian pieniin juoksutrikoo capreihin saa mut hymyilemään ja hymähtämään ajatuksissani: "Kyllähän sitä kävellessä tarvii juoksutrikoot olla! Näyttäähän toi ulospäin siltä, että joku saattaa luulla sun jo juosseen."

MUTTA siinä tuli ensiksi se hymy. Kenenkään ei tarvitse tietää, miksi hymyilen. Vaan se hymy saattaa tehdä jo jollekin paljon. Eikä se hymyn kasvoilleni tuonut ajatus satuta kohdettaan, ellen sitä hänelle sano.

Tänään tuo ajatus toimi vieläpä yllykkeenä juosta pitkä lenkki koiran kanssa. "Mähän en siltä naiselta aio näyttää!" Eikä muuten ollut juoksutrikoita, vaan adidaksen kolmiraita verkkarit. (Ihan sen takia, jos alkaakin väsyttään ja pitää kävellä.)

Ajatelkaa siis epäsoveliaita asioita ja naureskelkaa niille, jotka kieltää sen.

Niin ja kyllähän niissä mun hautajaisissa kakkua ja muutakin tarjottavaa olisi!



2 kommenttia:

  1. huomaa ajattelevansa kuolemista ja kuolemaa ihan erilailla kun ennen, kun itse näkee ihmisten kuolevan. nää nyt on ollu vanhoja ihmisiä, joilla on yleensä ollut kovat tuskat - nuoren elämän päättyminen tuntuu epäreilulta.

    vaadin erityislupaa pukeutua mustaan, koska silloin mulla on kotoisin olo. eikä mulla oo rahaa ostaa uusia vaatteita koskaan :

    VastaaPoista
  2. Okei. Mustaan saa pukeutua, jos vois jonkun häihinkin mennä mustassa! :)
    Sellasen "ilosen juhlan vaatteet"

    Ja sanoit, että nuoren elämän päättyminen tuntuu epäreilulta, niin mietipä asia näin:
    On kaks bändiä.
    Toinen päässyt lyhyessä ajassa, vaikka kahdessa vuodessa huipulle ja saavuttanut kaiken, mitä halusivat.
    Toinen junnannut aitoon kirkastusjuhlien sunnuntai aamun lämmittelijänä 25 vuotta pääsemättä eteen päin.

    Jos se junnaava huonosti edennyt bändi hajoo, ei jää moniakaan harmittaan. Tuskin sitä bändin porukkaa itteensäkään. Ne on jo tavallaan luovuttanut. (Nää on ne vanhat ihmiset, joilla on tuskat)

    Sit jos se pari vuotta tehnyt ja huippu artisti vaan päättää lopettaa,koska sillä on kaikki hyvin ja se on jo saavuttanut kaiken saavutettavissa olevan ja on tyytyväinen itteensä. Ei se ajattele, että sillä jäi jotain kokematta. Se on vaan tyytyväinen siihen mitä saavutti. Okei. Fanit jäis sureen sen lopettamista, mutta tää artisti ite olis tyytyväinen. (Nuori, joka kuolee tyytyväisenä itseensä ja elämäänsä.)

    This is how I think it.

    VastaaPoista